Markkinatiedote 3.7.2020

Asuntokaupalla vilkasta kesäkuussa! Kasvua 26% vuoden 2019 kesäkuuhun. Kotijoukkue teki kesäkuussa yhteensä 186 kiinteistö- ja asuntokauppaa.

Kotijoukkue-kiinteistönvälitysketjulla kauppa on käynyt kevään poikkeusoloista huolimatta hyvin. Tammi-kesäkuun kiinteistö- ja asuntokauppamäärissä ollaan ainoastaan 5 %:n takamatkalla vuoden 2019 vauhdista. Huhtikuussa koettiin pohjakosketus ja kauppoja tehtiin 35 % vähemmän kuin vuonna 2019. Tätä paikkaa kuitenkin hyvä alkuvuosi sekä erinomainen kesäkuu.

Kaupankäynti sujui turvallisesti ja tehokkaasti myös kevään aikana. Kiitos sähköisten työkalujen sekä henkilöstön loistavan asenteen. Toimintatavat poikkeusoloissa omaksuttiin nopeasti ja asiakkaat pystyttiin palvelemaan niin hyvin kuin mahdollista. Ei olla jääty tuleen makaamaan ja se näkyy nyt erinomaisesti kesäkuun tuloksissa.

Myytävää tarvittaisiin lisää sillä kauppa kävisi ja myyntiajat ovat selvästi lyhentyneet. Verkon kautta tulleiden yhteydenottojen määrä on kasvanut kevään aikana hurjasti ja potentiaalisia ostajia on liikkeellä. Tätä tukee myös se, että Kotijoukkueella asuntojen myyntiajat ovat olleet keskimäärin 79 vuorokautta tammi-kesäkuussa 2020, joka on selvästi vuoden 2019 keskiarvoa parempi.

 

Lisätiedot:
Juuso Lehto
liiketoimintajohtaja
Suomen Kotijoukkue Oy
040 714 6695
juuso.lehto@kotijoukkue.fi